Videotyöhakemus osaksi korkeakoulujen opetusta

Videohakemukset ovat saaneet Suomessa lentävän lähdön tämän syksyn aikana. Niin hakijat kuin yritykset tekevät esittelyvideoita itsestään. Hakijat ovat todenneet videohakemukset tehokkaaksi tavaksi erottautua ja työnantajat ne informatiivisemmiksi kuin perinteiset työhakemukset.

Innostusta selittää osaltaan videon tekemisen helppous ja se, että visuaalinen esitystapa on monelle nuorelle luonnollisempi tapa kommunikoida kuin jäykät työhakemukset. Luonteva esiintyminen kameran edessä ei kuitenkaan ole mikään helppo tehtävä ja nuoret työnhakijat saattavatkin kaivata aluksi rohkaisua ja opastusta. Otollinen paikka tähän ovat oppilaitokset ja korkeakoulut, jotka tarjoavat turvallisin ja tutun ympäristön.

Itsekriittisyys suurin kynnys

Satakunnan ammattikorkeakoulussa (SAMK) on tänä syksynä harjoiteltu videohakemusten tekoa 2.vuoden liiketalouden opiskelijoiden Tradenomin henkilökohtaiset viestintätaidot -kurssilla.  Lehtori Timo Salomaa otti videon teon osaksi kurssia, koska piti sitä tärkeänä osana monipuolisen esiintymistaidon kehittymistä.

Lehtori Timo Salomaa taltioi opiskelija Tero Vaahtion esitystä. Kuva: Ann-Christine Wahl

Kurssin opiskelijat itse olivat tyytyväisiä, että videon teko oli otettu osaksi kurssia, koska se osoittautui oletettua vaikeammaksi. Suurimmalla osalla ei ollut aikaisempaa kokemusta esiintymisestä kameran edessä. Esivalmistelut videota varten tehtiin itsenäisesti, mutta itse video kuvattiin luokan edessä, jonka jälkeen se vielä katsottiin läpi.

Salomaa on huomannut kurssin aikana selkeätä kehittymistä oman sanoman kiteyttämisessä ja videon kohdeyleisön miettimisessä. Osaa videoista hän on pitänyt jopa niin hyvinä, että niitä voisi suoraan käyttää työnhaussa. Suurimpana esteenä nuorten videoiden tekemisellä hän pitää heidän itsekriittisyyttään.

Korkeakoulujen ja oppilaitosten aktivoiduttava

Itsekriittisyys ja omien taitojen väheksyminen onkin yksi suurempia tekijöitä, joka saa nuoret jättämään käyttämättä videohakemuksen ja muita sosiaalisen median tuomia mahdollisuuksia työnhaussa. Myös esilläolo vierastuttaa monia nuoria. Tosielämässä nuoret harvemmin pitävät joukosta erottautumista hyvänä asia, joten asian omaksuminen päinvastaiseksi työnhaussa tuntuu vaikealta. Videohakemusta tehdessä persoonallinen ja luonteva ote on vain eduksi. Ulkoa opeteltu tekstilitanja ei vetoa.

Lehtori Timo Salomaa näkee, että videohakemusten käyttäminen työnhaussa tulee ehdottomasti lisääntymään tulevaisuudessa. Hänen mielestään ne sopivat erinomaisesti sekä henkilön että osaamisen esittämiseen.

Korkeakoulujen ja oppilaitosten olisikin aika alkaa aktivoitua. Viime vuosina suuntaus on ollut se, että työelämäntaidot ja työnhaku on syrjäytetty jonkun toisen kurssin osaksi tai yhdeksi infotilaisuudeksi opintojen lopussa. SAMKissa asiaa on kiinnitetty erityistä huomiota uusia opseja tehdessä ja työelämäntaidot ovat tulossa pakolliseksi osaksi perusopintoja. Toivon näkeväni vastaavaa kehitystä myös muissa koulutusta tarjoavissa instituutioissa.

This entry was posted in Ei kategoriaa and tagged , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s