Valjasta Google+ osaajien kanssa verkostoitumiseen

Google+ piireillään tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden ryhmitellä ihmisiä piireihin ammatin tai jonkin osaamisalueen perusteella (Lue Digitaalisen markkinoinnin juttu Google+ -palvelusta). Näin työnantajat ja henkilöstön rekrytoinnista vastaavat voivat rakentaa organisaation tarpeisiin sopivia osaajaverkostoja Google+  -profiilien avulla. Google+:n käyttäjistä suuri osa ilmoittaa esimerkiksi profiilissaan ammattinsa sekä koulutustaustansa. Monelta löytyy tiedoista linkki esimerkiksi LinkdedIn-profiilin, josta sitten löytyy jo enemmän tietoa henkilön ammatillisesta taustasta. Huolellisen ja suunnitelmallisen verkostoitumisen tuloksena luodut osaajaverkostot tarjoavat organisaatiolle loistavan mahdollisuuden kohdentaa rekrytointiviestintää juuri oikealle kohderyhmälle tai tehdä täsmähakua eli headhuntausta.

Nyt kun Google+ on julkaissut oman sivun yrityksiä varten (Tutustu yrityssivuihin Google+:n blogissa), ei HR:n tarvitse välttämättä käyttää omaa henkilökohtaista profiliaan verkostoitumiseen vaan verkostoituminen voi tapahtua potentiaalisten työntekijöiden kanssa yrityksen sivun välityksellä. Toisaalta ison yrityksen kannattaa miettiä, olisiko järkevintä perustaa oma, erillinen urasivuston Google+ -palveluun. Näin HR-osasto voi hallinnoida tiliä ja luoda kokonaiskuvaa esimerkiksi tietyn alan työvoiman saatavuustilanteesta. Erillisen rekrysivu voi olla myös paikallaan silloin, kun halutaan vahvistaa hyvää työnantajamainetta tai esimerkiksi osallistaa jo olemassa olevia työntekijöitä viestintään. Toki tässä on edellytyksenä se, että työntekijät ylipäätään käyttävät Google+ -palvelua.

Vaikka Google+ kätevä ja nopea tapa pitää yhteyttä tulevien talenttien kanssa, on jälleen syytä muistuttaa siitä, että jokaisen työnantajan tai HR:n on syytä varautua käyttämään verkostojen rakentamiseen aikaa eikä odottaa, että tuloksia syntyy viikossa tai kahdessa. Kuten Juha Frey lausui taannoin erittäin osuvasti Tietoviikossa: ”Sosiaalisen median myötä rekrytointi on muuttumassa kampanjasta prosessiksi; yhteyttä potentiaalisiin hakijoihin pidetään jatkuvasti.”

This entry was posted in Ei kategoriaa and tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: Valjasta Google+ osaajien kanssa verkostoitumiseen

  1. Hyvä ajatus, mutta yrityssivut eivät voi lisätä potentiaalisia työnhakijoita piireihinsä ennen kuin nämä ovat lisänneet yrityksen omiinsa. Joten aikaa osaajaverkostoon rakentamiseen tosiaan kuluu.

  2. Marika Pöyri sanoo:

    Kiitos Petra. Näinhän se taitaa olla, joten henkilökohtaiset profiilit ovat sittenkin käyttettävämpiä tähän osaajaverkosto-tarkoitukseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s