Pienet kädet vääntelehtivät sylissä. Tänään palautettavan äidinkielen aineen arvostelu jännittää. Opettaja alkaa jakaa ainevihkoja takaisin ja oman vuoron saapuminen tuntuu kestävän ikuisuuden. Vihdoin opettaja pysähtyy omalle kohdalle ja antaa vihkon hymyillen. Varovaisesti avaat vihkon oikeasta kohdasta. Opettaja on kirjoittanut aineen perään “Hyvä!” ja liimannut sen viereen pienen kultaisen tähden. Puhkeat hymyyn, eikä se laannu koko loppupäivänä.
Koulussa lapsia kannustetaan ja rohkaistaan jatkuvasti. Työelämään astuessa tämä loppuu kuin seinään. Varsinkin suomalaisilla on paha tapa ilmaista mielipiteensä ainoastaan silloin, kun on jotain negatiivista sanottavaa. Kehuja ei saa kuin väkisin vääntämällä ja silloinkin kehujen saaja saattaa itse vähätellä asiaa.
Kiireisessä työelämässä kehujen antaminen unohtuu helposti ja tuntuu jopa hieman turhalta aikuisten kesken. Kehujen ääneen kuuleminen tuntuu kuitenkin hyvältä. Se toimii motivaattorina ja kannustaa tekemään hyvää työtä myös jatkossa. Jos tuntuu siltä, että oma työpanos otetaan itsestäänselvyytenä voi myös halu työpaikan vaihtamiseen herätä. Kehut kertovat, että tehtyä työtä arvostetaan ja että on työntekijänä yrityksellä tärkeä voimavara.
Papukaijamerkit tuskin toimivat työelämässä aivan samalla tavalla kuin alakoulussa, mutta edes pieni sanallinen kiitos tai vaikkapa pullakahvit pitävät tiimin motivaatiota ja molemminpuolista arvostusta yllä. Risut maistuvat puulta ja ruusut tuoksuvat hyvältä. Kummatkin tasapuolisesti jaettuna kehittävät työyhteisöä ja -taitoja eteenpäin.



