VIERASKYNÄ: Positiivisuus antaa myös takaisin

Olen tehnyt monenlaista työtä lehtien jakamisesta asiakaspaveluun ja kassatyöhön, mutta olen huomannut kaikissa töissä yhden yhtenevän piirteen: Positiivisuuden leviämisen ja sen myönteisen vaikutuksen jopa pitkälle tulevaisuuteen. Työtehtävien hoitaminen aina tunnollisesti ja parhaansa yrittäen saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta hyvin usein se maksaa myös takaisin, vaikka siltä ei heti tuntuisi.

Vaikka työpaikka ei enää tuntuisi omalta ja vaihto olisi mielessä tai pelkästään päivä sujuisi huonosti ja raskas työpäivä olisi edessä, kannattaa silti jättää kaikki negatiiviset ajatukset työpaikan ulkopuolelle sekä keskittyä suorittamaan työpäivä kunnolla loppuun. Jopa yksi henkilö työpaikalla, jonka naama on koko päivän hapankaalilla, saa varmasti vaikutettua myös kaikkien mielialaan. Tällaisina päivinä kannattaisi tsempata muitakin jaksamaan päivä loppuun.

Suurin vaikutus positiivisuudella on asiakkaiden kautta. Jos teet työsi iloisena tai annat ulospäin innostuneen ja motivoituneen kuvan, huomataan se nopeasti. Samalla se antaa asiakkaille ahkeran mielikuvan sinusta, vaikka he eivät yleensä tätä asiaa ääneen ilmoita.

Puskaradio kulkee vilkkaana asiakkaiden sekä työntekijöiden keskuudessa. Tämä helposti kantautuu myös ylempien henkilöiden korviin ja he saavat sinusta positiivisen mielikuvan. Nämä mielikuvat voivat siten vaikuttaa sinun tulevaisuuteesi ylennyksien tai hyvien suosituksien kautta.

Joten kannattaa pitää hymy kasvoilla ja tehdä työt tarmolla loppuun, oli sitten kyse vakityöstä tai parin viikon sijaisuudesta. Kaikki vaikuttaa tuleviin työpaikkoihin tai henkilösuhteisiisi.

Ari Wiksten

 

JobiJobi! julkaisee kevään aikana Satakunnan ammattikorkeakoulussa toteutetun Verkkoviestintä ja markkinointi-kurssin opiskelijoiden työelämään liittyviä blogitekstejä.

About these ads
This entry was posted in Ei kategoriaa and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s