Esittele osaamisesi työnantajalle linkein

Ihmisten verkkoläsnäolon ja siellä käytetyn ajan kasvaessa on myös heidän sosiaalisen median-profiileidensa määrä kasvanut. Omien some-profiilieni määrä on esimerkiksi kasvanut viimeisen vuoden aikana kolmesta seitsemään plus kaupan päälle JobiJobi!-palvelun profiilit. Lukuisat profiilit eivät aiheuta päänsärkyä ainoastaan kiinnostuneelle seuraajalle (kuten mahdolliselle työnantajalle), vaan myös usein käyttäjälle itselleen.

Nykyään verkosta löytyy useita ilmaisia sivustoja, joihin voi helposti linkittää kaikki tärkeimmät some-profiilinsa ja myös tehdä esittelyn itsestään ja kiinnostuksen kohteistaan. Voitaisiin puhua eräänlaisista kotisivuista. Tämä on myös helppo ja visuaalisesti näyttävä tapa työnhakijalle osoittaa työnantajalle kaikki tärkeimmät osaamistaan demonstroivat linkit verkossa.

Seuraavassa yleisimmät ”kotisivu”palvelut ja kokemuksiani niistä. Olen myös ottanut vapauden käyttää itseäni koekaniinina.

About.me

About.me on yksi tunnetuimmista tämän tyyppisistä palveluista. Palveluun voi rekisteröityä sähköpostilla tai vaihtoehtoisesti omilla Facebook- ja Twitter-tunnuksilla. About.me sivut on suunniteltu melko minimalistisiksi ja käyttö on tästä syystä melko helppoa.  Oma nimi, lyhyt kuvaus ja linkit riittävät jo pitkälle.  Sivusta saa helposti oman näköisensä muuttamalla värejä, fontteja ja taustakuvia. Useat käyttävät omaa

about.me/geoffreyellis

kuvaansa taustana, mutta sivustolta löytyy myös valmiita pohjia. Lisäksi sivulla olevien elementtien asetteluun voi vaikuttaa. Sivun ulkonäön suhteen on siis lähinnä mielikuvitus rajana.

Loistavaa about.me:ssa on sen lisäpalvelut. Pystyt seuramaan sivulla käyneiden määrää + muita tilastotietoja sekä myös linkittämään Kloutin suoraan palveluun ja määrittelemään tageja sivullesi. About.me:ssa on myös mahdollisuus sähköpostiosoitteen, mallia: example@about.me. Käyttäjillä on lisäksi mahdollisuus tilata valitsemallaan taustakuvalla, yhteistiedoilla ja QR-koodilla varustetut käyntikortit. Hintaa käyntikorteilla tulee ainoastaan niiden postituksen verran eli n. 4 euroa.

About.me profiiliini.

Flavors.me

Flavors.me on vastaavanlainen, mutta ulkonäöltään lähempänä perinteisiä web-sivuja. Palveluun kirjaudutaan rekisteröintivaiheessa luodulla käyttäjänimellä tai Facebook-, Google- tai Yahoo!-tunnuksilla. Kotisivumainen fiilis jatkuu myös asetusten puolella, vaihtoehtoja on jossain määrin enemmän kuin about.me:ssa. Sivun layout-vaihtoehdot ovat tosin hyvin rajalliset. Linkkejä lisätessään voi myös tuoda streamia eri some-profiileistaan.

flavors.me/francescozaia

Kaiken kaikkiaan flavors.me-sivun tekeminen vaatii muutenkin hieman enemmän aikaa ja perehtymistä kuin about.me:n tekeminen.  Tagien lisääminen, custom-ikoni, tilastot, omalla nimellä toimiva www-osoite ja moni muu lisäkilke ovat maksullisia palveluita. Perussivun tekeminen siis onnistuu, mutta sivun kehittäminen tyssää heti alkutekijöihin ilman massia. Vuosimaksu on 20 dollaria eli n. 15 euroa. Maksamisen jälkeen on 90 päivän koeaika, jolloin voi koska tahansa pyytää rahansa takaisin.

Flavors.me profiiliini.

Itsmyurls

Itsmyurls ei ole ulkonäöltään yhtä sliipatun näköinen kuin about.me ja flavors.me. Se on myös käytöltään huomattavasti kankeampi, eikä sivun ulkonäköön saa vaikutettua. Lisäksi siitä puuttuvat tilastojen seuranta ja metadatan lisäämismahdollisuudet. Plussana, että profiilia luodessa itsmyurls luo myös automaattisesti QR-koodin. N. 29 eurolla QR-koodia voi muokata omannäköiseksi lisäämällä siihen vaikka oman kuvansa, nimen tai yrityksen logon. Itsmyurls on niitä henkilöitä varten, jotka eivät halua kikkailla. ErikoisQR-koodin maksua lukuun ottamatta palvelu on maksuton.

Itsmyurls profiilini.

Socialbio

Socialbio eroaa selvästi kolmesta edellisestä palvelusta, ei ulkonäkönsä, mutta toimintaperiaatteensa puolesta. Esittely- ja linkkisivun lisäksi samassa palvelussa oleva henkilö näkee profiiliasi tarkastellessaan, miten hän on yhteydessä sinuun verkostojenne kautta. Sinua voidaan myös suositella. About.me, Flavors.me ja itmyurls:iin verrattuna socialbio on siis selkeästi eniten suunnattu työnhaku- ja verkostoitumiskäyttöön. Socialbiossa on myös tilastojen tarkastelu- ja ryhmien luontimahdollisuus.

Socialbio profiiliini.

About these ads
This entry was posted in Ei kategoriaa and tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin Esittele osaamisesi työnantajalle linkein

  1. miia sanoo:

    uusi paita kommaa klick heart

  2. Päivitysilmoitus: Tuunaa CV:si |

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s